lauantai 26. huhtikuuta 2014

MISSICASTINGTILAISUUS MATKUKSESSA KUOPIOSSA LA 3.5!



Kuopion kaupunkilehti järjestää missicastingtilaisuuden Kuopion Matkus Shopping Centerissä  ensiviikon la 3.5. klo 14-16. Minä olen myös mukana. Jokainen itsensä persoonalliseksi sekä raikkaaksi naiseksi itsensä tunteva voi tulla ilmoittautumaan sekä valokuvauttamaan itsensä:

MISS SAVOTAR 2014 KILPAILUUN!

Finaali pidetään la 12.7. Kylpylähotelli Rauhalahdessa Kuopiossa. Sitä ennen valitut finalistit esitellään Kuopion kaupunkilehdessä ja lukijat saavat jälleen viime vuoden tapaan äänestää oman suosikkinsa, joka myös palkitaan. Miss Savotar kilpailussa valitaan siis voittaja sekä kaksi perintöprinsessaa. Kylpylähotelli Rauhalahti myös valitsee Miss Rauhalahden erikseen. Eli titteleitä on jaossa melkoisesti.

PALKINNOT ARVOKKAAMMAT TÄNÄ VUONNA

Tänä vuonna saimme mukaan yhteistyökumppaniksi Tiina Jylhä-Valkosen, joka on tunnettu mm. The Look -kauneusklinikastaan sekä hän on tähdittänyt monia tosi tv-ohjelmia sekä hänet nähdään tällä hetkellä myös Viidakon tähtösissä. Hän lahjoittaa voittajalle erittäin arvokkaan lahjakortin The Look -kauneusklinikalleen.

Kuopiolainen naisten kuntokeskus Lady Line lahjoittaa voittajalle kuntosalijäsenyyden vuodeksi sekä kaikille muillekin finalisteille kuntosalikäyntilahjakortit.
Kylpylähotelli Rauhalahti palkitsee myös voittajan ja Miss Rauhalahden palkinnoilla sekä perintöprinsessat saavat myös palkinnot.
Luvassa on myös koruja, levyjä, kukkia, tiarat voittajille, ym. kaikki finalistit palkitaan.

HIUSSTUDIO ALEX T – KUOPIO

Hiustudio Alex T laittaa missien hiukset kuvauksiin sekä itse finaaliin. Missit myös meikataan tarvittaessa. Hiustudio Alex T on uusi yhteistyökumppanimme myös.

MUOTI PIAN UPEAT JUHLAPUVUT

Päivä prinsessana on taattu sillä Muoti Pia Kuopiosta juhlavaatettaa missit jälleen upeilla luomuksillaan.
Tervetuloa castingiin! Emme etsi nk. filmitähti- ym. glamourtyyppistä kaunotarta vaan raikasta ja luonnollista savolaista naista, jolla on kaunis hymy! Sisäinen kauneus näkyy myös ulospäin.
Ikähaarukka on 18-30 vuotiaat naiset.

Terkuin. tuija, missiemo

lauantai 12. huhtikuuta 2014

TERVEELLINEN RUOKAVALIONI



Ohessa sinulle lupaamani ruokavalioohjelma.
KOTI- TAI SALIPÄIVÄ, noin 1900 kcal

AAMUPALA
35 g kaurahiutaleita, puuroa veteen tai maitoon, ½ purkkia bonaa tai marjoja. 2 näkkileipää tai 1 kpl jälkiuuniruisleipää, 2 kpl kevyttä leikkelettä, tomaattia, kurkkua, kahvi/tee, ½ litraa vettä

VÄLIPALA
1 kpl omena ja mandariini rahkaan sekoitettuna (250g), paljon vettä!!!

LOUNAS
broilerin rintafile (naturel, mausta itse!), salaattia, kurkkua, parsaa tvs...1dl täysjyvä riisiä tai kuskusia, ohraa tvs. Paljon vettä!!!

VÄLIPALA
maustamaton jogurtti( hyvä olo, siemeniä sekaan 2 rkl, I pieni banaani, paljon vettä!!!

SALI TAI LENKKEILY 

ILTAPALA
jauheliha n. 150 g tai broilerin leikettä tai uunikalaa, mausta itse (ei paljoa suolaa), salaattia runsaasti: kurkkua, tomaattia, pinaattia, öljyä (kylmäpuristettua oliiviöljyä), kivennnäisvettä tai maitoa. Paljon nestettä!

tai toinen vaihtoehto iltapalaksi:
kevyt pannari joko 2 x valkuainen, vajaa 1 dl pikakaurahiutaletta ja vajaa 1 dl vettä. tai 1 kpl jälkiuunileipää tai riisikakkuja 2 kpl + levitettä ja kevyet päälliset. Paljon nestettä.Pelkkää vettä pitää juoda 3 lirtaa päivässä.

MUISTA KÄYTTÄÄ TERVEELLISIÄ RASVOJA MYÖS! Ilman niitä et laihdu.

ps. Kehoitan lisäksi ottamaan kuntosaliohjelman personal trainerilta, jos tarkoituksesi on pudottaa 20-30 kg, kuten minä tein. Läskiä paloi minulta yht. 50 cm!!! (strategiset mitat)
Muista myös, että lihas painaa enemmän kuin läski! Kilot eivät ratkaise vaan kehosi koostumus.
Onnea elämäntapamuutokseesi!!! Onnistut, minäkin tein sen.

tuija