perjantai 26. lokakuuta 2012

MITÄ KAUNEUS ON?




Olen tässä koko aamupäivän surffaillut netissä ja etsinyt blogini otsikkoon kuumeisesti  vastausta. Täytyy heti todeta, että niin monta on mieltä kuin miestäkin. Kyse on siis ihmisen kohdalla koskevasta kauneuskäsitteestä eikä estetiikasta kaikkinensa. Mitä enemmän ikää ja elämänkokemusta minulle on kertynyt sitä laajempialaiseksi on muodostunut minun oma kauneuskäsitteeni.  Se, että pidän ihmistä kauniina pelkän ulkoisen olemuksen perusteella ei enää riitä perusteeksi. 

Mielestäni ulkoisesti  nk. kaunis ihminen muuttuu hetkessä rumaksi siinä vaiheessa, kun hän alkaa suoltaa ilkeyksiä suustaan tai arvostella kanssaihmisiään rumasti. Huono käyttäytyminen ja toisista piittaamattomuus ja itsensä ylentäminen ovat osa tätä samaa rumuutta. Tähän kohtaan linkitän minusta tehdyn uutisen tähän kauneusaiheeseen liittyen virolaisessa julkkisverkkolehdessä  (www.ohmygossip.ee) 25.10.12:


Olen sitä mieltä, että ihminen, joka on tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa ja osaa kantaa itsensä arvokkaasti on kaunis kokonaisuus. Hän ottaa myös huomioon läheiset ja välittää heistä.  Vaikeampi on arvostella ihmistä pelkästään ulkoisen kuoren perusteella, koska ihmiset mieltävät niin eri tavalla kauneuden. Toisen mielestä kaunis voi toisen mielestä olla jopa ruma. Aikoinaan, kun olin Miss Suomi finaalissa 1984, osa piti kauniina, joku arvosteli jopa rumaksi asti (tosin harva). Ihminen, joka miellyttää silmää on yleensä kaunista katseltavaa. Onhan näitä erilaisia standardimittojakin olemassa (missi- ja malli), mutta ei ihmisiä tule näihin lokeroida. Jokainen on oma yksilönsä ja erilainen. Luojan kiitos.

Tänä päivänä ei olla enää niin ”luomuja” kuin ennen. Joten nyt kauneuskäsite muuttuu edelleen tulevaisuudessa. Olen varma, että molemmille riittää kannattajia, luomuille naisille ja vähemmän sellaisille. Minä en tähän ota sen enempää kantaa. Minä korostan sisäistä kauneutta kaikessa. Se loistaa kantajastaan joka puolelle. Uskon myös, että sisäinen kauneus on vähemmän kiistanalaista kuin ulkoinen kauneus. Sekin tulee muistaa, että sisäinen kauneus kestää hautaan saakka, mutta ulkoinen harvoin. Jokainen vanhenee kuitenkin loppupelissä jossain vaiheessa, oli sitten käynyt kauneusleikkauksissa tai ei. 

Voihan tätä vanhenemisprosessia yrittää hidastaa leikkauksilla ym. tavoilla, mutta se on mielestäni vain taistelua aikaa vastaan ja itsensä huijaamista loppupelissä. En kuitenkaan tuomitse ketään vaan pääasiahan on kuitenkin loppujen lopuksi se, että ihminen on onnellinen sen aikaa, kun hän on täällä maan päällä!

Nimimerkkilainauksia netistä kysymykseen: Mitä kauneus on?

”Kauneus on jotain, mikä miellyttää silmiä. Kauneusihanne muuttuu jatkuvasti, ja nykyään se tuntuu olevan valitettavasti naisilla laihuuden ihannointia. Isot tissit, pyykkilautavatsa ja muut lihakset ovat silmänruokaa. Silti omasta mielestäni ihanteet ovat nykyään menneet yli äyräiden.”

”Kauneus on sitä, että hyväksyy itsensä, osaa arvostaa omaa kehoaan.”

Haliterkuin:

Tuija Järvinen

tiistai 23. lokakuuta 2012

Rohkea - uusi vaihtoehto Kuopion valtuustoon! Nro 144.

Hei lukijani!

Sydämellisesti tervetuloa myös uudet lukijani. Juuri tuossa ilokseni huomasin, että blogissani on vieraillut ripauksen vajaat 20 000 kävijää tähän mennessä. Suuri ja kaunis kiitos teille KAIKILLE ja ISO hali!!!! Tämä, jos mikä kannustaa kaikessa eteenpäin pientä ihmistä.

Viime yönäminulle tapahtui onnettomuus (jällen kerran). Löin vasemman jalkani pikkuvarpaan sänkyni jalkaan. Auts!!! Että teki makean kipeetä.....no, minähän en käytä edes särkylääkkeitä kuin ihan siinä äärimmäisessä kivussa, jos ollenkaan enkä eilenkään käyttänyt kuin vain kylmägeeliä (synnytyksissäkään en aikoinani). No, aamulla vaiva oli niin paha, että vain croccsit pystyin laittamaan jalkaani. Olin todella tyylikäs näky vaaleanpunaisissa crocsseissa Terveystalolla. No, näyttipä siellä olevan muitakin "linkkaajia" menossa röntgeniin. Kuvani näyttivät karua kieltään: varvas on murtunut. Nyt sitten kirjotan blogiani sairaslomalla. Vaalikampanjat torilla ym. eivät onnistu kuin tuolilla istuen. Täytyy turvata lehtimainontaan - puolueen ja omaani. Ohessa on linkki omaan mainokseeni Kuopion kaupunkilehdessä (sivu 19, uusin numero):

http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/index.html

 KAIKKIEN HYVINVOINTI

Lapset ja nuoret sydämessäni.

Minulle on äärimmäisen tärkeää kaikkien ihmisten hyvinvointi. Sydäntäni lähimpinä ovat  kuitenkin lapset ja nuoret. Olenhan itse ex-yksinhuoltaja. Tyttäreni ovat jo aikuisia tällä hetkellä. Suurimman iloni olenkin saanut heistä elämääni. Ilman lapsiani en olisi tämä persoona, joksi olen kehittynyt. Lapset muovaavat omalta osaltaan vanhempiaan ja kasvattavat. Hyvä näin.

Vanhusten hyvinvointi, elämänlaatu sekä laitostuminen huolettaa.

Laitostumisen tilalle lisää yhteisöasumista - virikkeitä elämään!

Minusta olisi todella tarpeen rakentaa tai perustaa jo olemassa oleviin kiinteistöihin nk. vanhusten yhteistötaloja. Talossa olisi paikalla nk. 24 h -hoitoyksikkö (jossa olisi tarpeellinen määrä hoitajia/per vanhusten määrä), joka turvaisi vanhuksille avunsaannin sitä tarvittaessa. Talossa olisi lisäksi yhteiset tilat esim. keittiö ja vapaa-ajantilat. Niissä voisi tehdä ruokaa yhdessä ja viettää vapaa-aikaa esim.pelaillen, askarrellen, lukien, seurustellen jne.

Turha lääkitys pois ja elämänhalua virikkeistä ja lähimmäisistä lisää!

Mielestäni liika lääkitys vain tekee vanhuksista tahdottomia ja tiedottomia zombeja, kuten nuoremmistakin. Toki heitä voi olla näin luultavasti helpompi hoitaa.

Parempikuntoiset vanhukset voisivat olla apuna näissä yhteisötaloissa lisäksi huonompikuntoisille.

TERVEYSBUSSIT SYRJÄKYLILLE ja taajamiin

Olen Kataisen kanssa siinä asiassa samaa mieltä, että terveysbusseja pitäisi saada lisää. Usein terveyskeskukset ovat aivan liian kaukana ja harvassa. Näin myös kyytiongelmat vähenisivät ja avunsaanti nopeutuisi ja helpottuisi.

Yleisesti ottaen peruspalvelujen taso pitäisi turvata paremmin. Pankeissakaan ei saa tavan kassapalvelua kuin tiettynä aikana päivästä ja yleensä työaikana ( klo 11-13). Voiko tässä tapauksessa enää puhua edes palvelusta saati tasosta mitään?

LUOKKAKOOT MAX 20

Luokkakokoja ei myöskään tulisi suurentaa enää yhtään. Kaksikymmentä oppilasta on mielestäni ehdoton katto yhdelle luokalle. Muussa tapauksessa yksilöopetusta ei juurikaan ole ja heikommat oppilaat jäävät jalkoihin. Erilaisia häiriöitäkin esiintyy enemmän suurissa ryhmissä yleensä. Opettajia ei tule kuormittaa liikaa kuten nyt on jo tehty. Olen itse joskus toiminut lastentarhanopettajan sijaisuuksissa joten tiedän ryhmäkokoasioista.

Monissa asioissa on kuitenkin parantamisen varaa, mutta tässä oli joitakin minulle tärkeitä asioita. Tosin en hyväksy myöskään PAKKOkuntaliitoksia. Pakolla tehdyt asiat, kun eivät vaan yleensä toimi. Aiempaa kunnallispoliittista kokemusta minulle on kertynyt noin 12 vuoden ajalta. (www.tuijajarvinen.com) Vain valtuuston jäsenenä en ole istunut (enkä hallituksessa), varajäsenenä sitä vastoin 2 kautta.

Tässäpä näitä mielipiteitä ja ajatuksia. Hyvää iltaa sinulle!

Haliterkuin

Tuija


tiistai 9. lokakuuta 2012

Vihdoinkin kuopiolainen!!!

Oikein ihanaa iltaa sinulle!

Katsoin juuri Neljän tähden illallista ja täytyy sanoa, että Kikka Laitinen on mahtava musiikintekijä. Ihan tuli tippa silmään hänen biisiään kuunnellessa.

Vihdoinkin minusta sitten tuli kuopiolainen. Muuttaminen ei ole todellakaan ollut mikään sormien näpsäytys toiminto. Ainoastaan harmittaa se, kun iisalmen asunto on tyhjillään ilman asukkeja ja minä asun jo täällä - itseasiassa olen asunut jo elokuun alusta lähtien. Ensin tyttäreni luona ja sitten muutin asuntooni, kun "löysin" tämän. Aivan ihana asunto. Kaunis ja remontoitu n. 60 m2 kaksio. Asuinalue on luonnon keskellä ja todella rauhallista aluetta. Tupaantuliaiset ovat vielä edessäpäin. Tuntuu kuin olisin ollut jo pitempäänkin paikallinen asukas. Ihmiset täällä ovat hyvin ystävällisiä ja juttelevat herkästi.

Huomenna pitäisi lähteä vaalimarkkinoille. En ole vielä kerennyt kampanjoida itseäni ollenkaan. Puolue on jo tehnyt lehtimainoksia ym...joku lehti on jo ilmestynytkin, mutta en ole vielä nähnyt niitä. Alapuolella on www-osoite suoraan meihin ehdokkaisiin:

http://www.kuopionperussuomalaiset.fi/kunnallisvaaliehdokkaat_2012

Onnea siis vaan kaikille kunnallisvaaliehdokkaille!!

Olen tavannut kuopiossa erittäin hyvän uuden sydänystävän. Meillä on jo yhteisiä työhön liittyviä tulevaisuudensuunnitelmiakin.

Tapasin eräs päivä kaupungilla erään heavybändin muusikon...he taannoin lähettivät minulle demonsa. Bändi menestyi hyvin tämän vuoden Rock Cock -kisassa. Hän pyysi minua bändinsä harjoituksiakin kuuntelemaan. En ole kerta kaikkiaan kerennyt kirjoittamaan pitkään aikaan kun elämäni on ollut niin hektistä. Elämääkin pitää elää kuin vielä tätä elämää kerta on.

Taidan nyt lopetella. Täytyy levätä huomista päivää varten.

Hyvää yötä ja hali!

Tuija